Visiovaalit

Keskustelin eilen Yleisradion politiikkaradiossa tulevista vaaleista ja niitten teemoista. http://areena.yle.fi/audio/1254200

Finanssikriisi merkitsee sitä, että entisin eväin ei voida jatkaa. Uusliberalistinen markkinausko on tullut tiensä päähän ja nyt tarvitaan kestävälle kehitykselle poliittista ohjausta. Kun elämme edelleen globaalissa maailmassa emmekä voi sulkea rajoja, tarvitsemme myös näkemystä Suomen paikasta maailmassa ja Euroopan Unionissa. Siksi tulevien vaalien pitää olla visiovaalit.

Vedenjakaja on, pysyykö Suomi avoimena vai sulkeutuuko? Jos sulkeutuu, ei olla edistämässä pääoman, tavaroiden, palvelujen ja työvoiman liikkumista. On vaikea kuvitella Suomea ilman vientiä niin tavaroissa kuin palveluissa, pääomankaan liikkuvuutta on enää mahdoton kahlita, jäljelle jää vain ihmisten liikkuvuuden patoaminen. Tämä tarkoittaa, että maahanmuuttoa kiristetään, otetaan etäisyyttä Euroopan Unioniin mutta myös, ettei huolehdita kilpailukyvystä (joka tarkoittaa tuottavuuden lisäämistä), säästetään julkisissa menoissa ja kiristetään veroja sen sijaan, että panostettaisiin uusiin kasvun lähteisiin.

Jos puolestaan hyväksytään, että elämme avoimessa maailmassa, on kuitenkin aikaansaatava pelisääntöjä. Tämä tarkoittaa, että  Suomi ajaa pääoman liikkuvuudelle vastuuta finanssitransaktioveron avulla, hakee viennille - niin tavaroille kuin palveluille - edelleen markkinoita ja hyväksyy myös työvoiman liikkumisen. Mutta tuemme myös kaikkia niitä pyrkimyksiä, joilla talouden ylivaltaa suhteessa ympäristöön ja ihmisiin tasapainotetaan. Kyse on kestävän kehityksen poliittisesta perustasta: kansantalouksien mittaamisen uudistamisesta niin, että ne tunnistavat ympäristön kuormituksen ja ihmisten hyvinvoinnin.

Suomen kilpailukykyä ei pidä rakentaa ihmisten ja työvoiman riiston varaan. Tuottavuuden lisäystä on haettava työn tekemisen tapojen parantamisesta sen sijaan, että työvoimaa vähennetään ja uuvutetaan kaikki. Liioin ei kilpailukykyä pidä rakentaa niin, että veroratkaisuin kuritetaan työtä ja elämisen välttämättömyyksiä ja päästetään varallisuus ja omistaminen kuin koira veräjästä. Veropolitiikan keskeiset ideologiset kysymykset asettuvat siten, ketkä ovat progressiivisen tuloverotuksen kannalla ja ketkä eivät. Tämä on oikeudenmukaisen hyvinvointiyhteiskunnan peruskysymys. Ei ole oikein, että sosiaaliturvan varassa elävien verotus on kireämpää kuin vastaavien työtulojen eikä etenkään ole oikein, että osinkotulojen verotus on keveämpää kuin työtulojen.

Niinpä puolueilta on kysyttävä arvoista. Vastaukseksi ei kuitenkaan riitä iskulauseet tai mielikuvat, vaan selitys mitä puolueet tarkoittavat ja miten ne eroavat muitten näkemyksistä. Niinpä puolueilta on kysyttävä niitten Eurooppa-politiikasta, maailmantalouteen asemoitumisesta, kestävän kehityksen välttämättömistä rakenteellisista uudistuksista, tulo- ja varallisuuserojen kaventamisesta  - kokonaisuudesta, siis linjasta ja yksityiskohdista.

Mikä sitten voisi olla Suomen paikka globaalisti? Rakentuuko tulevaisuuden visio Nokian kännykän varaan tai jonkun muun tulevan tuotteen? Vai rakentuuko se poliittisen viestin varaan? Tavarat tulevat ja menevät mutta viestit pysyvät.

Yleensä on järkevää miettiä missä olemme olleet vahvoja ja katsoa, onko siitä muokattavissa jotakin myös visiona. Suomi tunnetaan puolueettomuuspolitiikastaan, rauhan turvaamisesta ja Helsingin hengestä. Pääministeri Mari Kiviniemi ja SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen ovat minusta oikeassa etsiessään Suomen paikkaa ja viestiä rauhan turvaamisesta. Siihen liittyy myös köyhyyden vähentämisen politiikka, kestävän kehityksen tukeminen - siis rauhan kestävien rakenteiden turvaaminen. Sitä tukee myös Martti Ahtisaaren tunnustettu asema ja Nobel-palkinto.Tässä rintamassa on kaiken järjen mukaan myös rauhan ja kehitysyhteistyön kansalaisaktivistina tunnettu presidenttimme.

07.09.2010. 12:02