Vihapuheelle ei pidä antaa pikkusormeakaan

Olin koko lauantaipäivän ja suuren osan eilisestä sunnuntaista Maailma kylässä-tapahtumassa. Kokoontumalla yhteen erilaisina synnytettiin yhteisyyttä, joka voimaannutti. Tosin Romanian romanit olivat täälläkin liikaa. Järjestysmiehet poistivat telttaan pyrkivän romaninaisen. Eräs ystäväni kävi aiheesta pitkähkön keskustelun kyseisen järjestysmiehen kanssa.

Samaan aikaan ihmisoikeusaktivistit uhmasiva Gazan saartorengasta ja pyrkivät viemään sinne humanitaarista apua laivoillaan. Iltauutisista kävi jo selväksi, että tilanne oli vaikea. Mutta en voinut kuvitellakaan, että Israelilla olisi otsaa käydä laivojen kimppuun kansainvälisillä vesillä ja surmata matkustajia.

Kirjoitin aiheesta kolumnin, joka julkaistaneen Länsi-Uusimaa-lehdessä muutaman päivän päästä. Olin nimittäin 23 vuotta sitten YK:n pakolaisjärjestön vieraana Gazassa ja Länsirannalla, jolloin tilannetta jo pidettiin erittäin huolestuttavana. Epätoivo ja epäinhimilliset olot ajoivat palestiinalaiset ensimmäiseen kansannousuun, jonka Israel murskasi. Sittemmin kansainvälisen diplomatian piirissä tapahtui, syntyi tiekarttoja ja Nobel-palkintoja jaettiin. Mutta edelleen vielä palestiinalaiset nousevat eikä heitä pysty mikään sotakoneisto murskaamaan. Lasku tästä inhimillisestä tragediasta ei kuitenkaan ole vain alueen maksettavana, vaan me maksamme sitä kaikki.

Tosiasiassa vihan kierre on vahvistanut ääriryhmiä. Rauhanomaisen rinnakkaiselon kannattajat niin Israelissa kuin Palestiinassa ovat marginaaliin ajettuja ja pysyvät siellä niin pitkään kun Israel voi amerikkalaisten suojissa toimia kansainvälisestä yhteisöstä ja laista piittamaatta.

Kaikenlaisen vihapuheen ja toisten halventamisen suhteen minulla on nollatoleranssi. Jotain olen oppinut reilut kaksikymmentä vuotta sitten.

31.05.2010. 16:30