Mistä pelastusrengas uppoavalle politiikkalaivalle?

Saduissa prinssi karauttaisi nyt pelastamaan politiikkaneidon ahdingosta. Skandaalissa uusien käänteiden ja ahdingon syvenemisen voisi pysäyttää jokin ulkopuolinen taho, jolla olisi arvovaltaa ja joka voisi osoittaa suunnan miten edetä.

Presidenttimme ei pysty olemaan tällainen taho. En keksi ketään muutakaan. Asiat ovat kääntyneet kuitenkin jo kuolemanvakaviksi. Vaalirahaskandaali on saastuttanut koko poliittisen järjestelmän. Nekin, joilla ei ole osaa eikä arpaa, ovat samassa uskottavuuskriisissä. Jouluun mennessä ei ole mitään enää jäljellä politiikan luottamuspääomasta.

Kun eduskunnassa on enemmän tai vähemmän 200 rahanedustajaa, joita on ajanut vaalirahoituksen vastaanottamisessa ahneus aseman ja vaikutusvallan saamiseksi, on syytä hajoittaa eduskunta ja määrätä uudet vaalit. Sitä ennen on kuitenkin säädettävä lailla vaalirahoituksen pelisäännöt.

Puoleet tarvitsevat julkisen rahoituksensa ja niitten on hankittava omarahoitusta jatkossakin yrityksiltä, järjestöiltä ja kansalaisilta. Mutta valtionyhtiöiltä tai muutoin julkisen vallan rahojilla elävien tahojen varoja ne eivät saa vastaanottaa. Silloinhan julkinen puoluerahoitus ei ole avointa ja läpinäkyvää, vaan kieroa ja epäsuoraa. Samalla pitäisi siivota sisarjärjestö- ja muu puolueiden liepeillä toimivien valtionapua saavien järjestöjen viidakko. Yksittäisten kansanedustajien ei mielestäni pidä vastaanottaa lainkaan yritysten tukia. Kun kansanedustajien pitää olla kansan edustajia, yhteydet kansalaisyhteiskuntaan on palautettava. Järjestöjen ja kansalaisten tuki nimittäin voi olla muutakin kuin rahaa. Niin myös ajettavista asioista voi tulla tärkeitä..

Muuttuuko mikää uusien vaalien myuötä? Ellei muutu, Suomi ei vain ole talouden taantumassa, vaan myös eettisten koodistojen umpikujalla. Kansanvallan kriisiä ei pidä koskaan vähtellä.

23.09.2009. 11:47

Skandaalin uudet käänteet

Marja Tiura on nyt tyypillisessä skandaalissa, joka poikii kaiken aikaa uusia käänteitä. Joko kommentoi tai sitten ei  - mutta puolitotuudet ovat pahinta. Mutta mitkä ihmeen perustelut hän esittää lentolipulle Thaimaasta? Eivät kansanedustajat yksityisiä firmoja tarvitse äkillisissä lentolipputarpeissa. Eduskunnalla on oma matkatoimisto, jonka palveluja voi käyttää ja maksaa omat laskut ihan itse.

Olennaista kuitenkin on, että kansalaisyhteiskunta on menettänyt asianajajiaan yksityiselle ja siis markkinoille. Julkisten palvelujen ja rakentamisen markkinat kiinnostavat yksityisitä toimijoita niinkuin ovat aina tehneet.  Siksipä ne ostavat - mikä vaalirahoitusilmoituksista käy vajavaisinakin esille- itselleen asiansa ajajia. Kokoomus puolueena ja sen ehdokkaat ovat onnistuneet hyvin panemaan rahan kiertämään.

jk: ei ole hyvä asia, että ylen uutisoinnin puolueettomuuteen tulee minkäänlaista varjoa, siksi on mieluummin ylitulkittava jääviyttä kuin alitulkittava

15.09.2009. 14:17

Tiura-Ainola-koukerot

On tosi kiusallista seurata Ylen uutisointia vaalirahoituskohusta. Jääviysongelmat paistavat ruudusta läpi todella pahasti.

Ylen politiikan toimituksen esimies Olli Ainola vaan jatkaa tehtävässään, vaikka on politiikan toimijan kansanedustaja Marja Tiuran kumppani. Olli Ainola, sitkeydessään istua pallillaan,  saattaisi viitata Jorma Melleriin, joka ei myöskään missään vaiheessa kokenut olevansa jäävi uutispäällikkönä, vaikka Anneli Jäätteenmäki toimi myös pääministerinä. Mutta jäävejä olivat ja ovat ja saattavat Ylen uutistoimituksen uskottavuusongelmiin.

Kun menin naimisiin toimittaja Petteri Väänäsen kanssa, hän oli Ajankohtaisen kakkosen poliittinen toimittaja. Tehtävä oli hänelle todella mieluinen. Mutta avioliitto minun kanssani merkitsi hänen itsensä mielestä uskottavuusongelmaa hänen toiminnalleen puolueettomana politiikan toimittajana. Ei ollut kovin helppoa saada esimiehet olemaan samaa mieltä. Petteri siirtyi Ylessä muihin tehtäviin. Olen edelleen ylpeä hänen suoraselkäisyydestään.

Kehittyvien maakuntien Suomen lempparipolitiikko oli Marja Tiura euroissa mitaten. Yleensä se viittaa siihen, että tukija on saanut Tiuralta eniten vastinetta. Tutkiva journalismi ei ole kuitenkaan kovin tarkkaan selvitellyt  Tiuran toimintaa.Mutta sehän nyt on tullut selväksi, että tukijoitten kaavatoiveita on tuettu. Kun ilmeni, että NovaGroup oli ostanut Anna Tapion koululle pesukoneita, Marja Tiura kiirehti tekemään tutkimuspyynnön toiminnasta, jota hän itse johti. Ylen uutiset kiirehtivät kertomaan asiasta. Merkilliset uutiskriteerit! Kun Marja Tiura kiirehti maksamaan peräti 850 euroa NovaGroupin konkurssipesälle, Yleuutiset kiirehti myös uutisoimaan asian. Taas hämmästelen uutisoinnin kokoa summan pienuuteen nähden. Tänään lehdistä käy ilmi, että kyse ei ollutkaan valokuvalaskusta, vaan matkalipusta. Lentolippu Thaimaasta ei oikein kuullosta vaalityön tukemiselta etenkin kun kansanedustajan tuloilla kyllä pystyy maksamaan itse lomamatkansa.

Oli miten oli, kovin ovat olleet suhteet läheiset. Kun NOvaGroupin ja Merisalon tuki on kelvannut silloin kun Tiura on sitä tarvinnut, olisi reilua nyt tukea Merisaloa ahdingossa. Pilatusmainen käsienpesu ei vaikuta suoraselkäiseltä, vaikka Ylen uutisoinnissa yritetäänkin tehdä nyt Tiurasta korruptiovapaata sankaria. Silloinhan suoraselkäisyys punnitaan kun rahat vastaanotetaan eikä vasta sitten kun kohu on noussut. Samoin Olli Ainolan olisi pitänyt ymmärtää jo ajat sitten itse hakeutua toisiin tehtäviin Ylessä. Nyt ongelma on jo esimiesten puuttumattomuudessa.

Sitähän rakkaus myös on: voi joutua luopumaan jostain. Yleensä saa monin kerroin takaisin. Luottamuspääoman rakentaminen on herkkää puuhaa. Varmuuden vuoksi, en koe edellä olevassa kirjoituksessani haukkuvani ketään. Uutisoimalla toimintansa, tekee myös toimintansa julkisesti arvioitavaksi.

14.09.2009. 09:03

Jäähyväiset hallintoneuvostoille

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että valtion omistajuutta tarvitaan. On joitakin sellaisia yhteiskunnan toimintoja, jotka on järkevää järjestää valtio-omisteisesti (kuten yhteiskunnan turvaama infrastruktuuri ja kansallisomaisuus), osaan sopii pörssiyhtiönä toimiminen, osaan ei, osassa valtion määräysvalta on vaikkapa kriisivalmiuden kannalta välttämätöntä. En mene nyt syvemmälle tässä, vaikka mieleni tekisi argumentoida voimakkaasti niin valtion rautateiden, tielaitoksen kuin verkkotoiminnan puolesta. En periaatteellisista syistä pidä myöskään toivottavana, että aseteollisuus pyrkisi voittojen tahkoamiseen.

Kyse on kuitenkin valtionyhtiöiden hallintoneuvostoista. Niitten asema on ollut keskustelun kohteena jo entisen kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäällikkö Matti Vuorian ajoista. Olen ollut sitä mieltä, että hallintoneuvostoja voidaan käyttää hyväksi valtionyhtiöissä valtion omistajuuden sparraajana ja legitimiteetin hakijana. Olen toiminut itse pitkään Kemirassa ja jonkin aikaa myös Sonerassa. Kumpaankin jouduin sattumalta. Rohkenen kuitenkin väittää, että opettelin toimialat, olin aktiivinen ja hain perusteluja tehtäville ratkaisuille. En usko olleeni haitaksi, vaan enemmän hyödyksi. Jotkut ideoistani on jopa toteutettu.

Kansanedustajan näkökulmasta on tärkeätä, että lainsäätäjällä on elävä yhteys yhteiskuntaan. On järkevää toimia järjestöissä, yrityksissä ja miksei kunnallispolitiikassakin. Politiikan ongelma on itse asiassa umpitoituminen pelkäksi valtion/kunnan hoitamisen hallinnolmismaailmaan. Globaali maailma huutaa politiikkaa, kansainvälistä verkostoitumista ja pelisääntöjen asettamista markkinavoimille. Samaan aikaan kansallisvaltioissa pitäisi osata myös hällentää kansallisen vallan nyörejä ja vapauttaa valtaa niin paikalliselle kuin kansainvälisellekin vaikuttamiselle.

Mutta. Eduskunnan luonne on muuttunut lähes kokonaan akuutiksi lainsäätämiseksi. Se ei osaa luopua mistään tehtävistään, kaikki on aina päälle. Parlamentaarinen valvonta on lähinnä vitsi  eikä lakien vaikuttavuudesta tiedä kukaan. Yksittäiset kansanedustajat tekevät kuitenkin pitkää työpäivää ja juoksevat kieli vyön alla paikasta toiseen ehtimättä lukea, kirjoittaa saati ajatella. Jonkinlaista työn uudelleen organisointia tarvitaan.

Hallintoneuvostoissa toimiminen on kuulunut kansanedustajan toimenkuvaan. Kun katsoo eri yhtiöissä toimivia kansanedustajia - vaikka Fortumissa - jää kyllä miettimään kompetenssia. Osa opettelee toki alansa, on aktiivinen ja  haluaa olla aidosti toimivan johdon yhteiskunnallinen tuntosarvi. Osa ei kyllä vaivaudu. Raha kyllä motivoi käymään kokouksissa ja rapuillallisia tuskin kukaan jättää väliin. Mutta voisiko olla hyödyllisempi ja vaikuttavampi tapa olla vaikuttamassa valtion omistajapolitiikkaan? Minusta olisi.

Päädyn samaan kuin puhemies Sauli Niinistö (olen huolestuttavan usein hänen kanssaan samaa mieltä): hallintoneuvostot nykymuodossaan on syytä lopettaa. Sitävastoin perustaisin parlamentaarisen neuvottelukunnan/valtuuston omistajaohjauksesta vastaavan ministerin ja toimintayksikön tueksi.  Tähän neuvottelukuntaan pitäisi tietenkin nimittää eri eduskuntapuolueiden parhaat voimat, joilla on mahdollisuus myös panostaa tiedollisesti, ajallisesti ja ohjauksellisesti työhön. Parhaassa tapauksessa tehtävästä syntyy kilvoittelua, joka karsii passiiviset ja tietämättömät sellaisiin paikkoihin, jotka heitä kiinnostavat ja joihin he voivat antaa panostaan.

Valtion omistajaohjauksesta vastaavalla ministerillä olisi siis neuvottelukunnan muodossa keskustelukumppani, jossa myös oppositio olisi edustettuna. Näin voitaisiin luoda pitkäjänteistä omistajuuspolitiikkaa - ja kaikilla eduskuntapuolueilla olisi mahdollisuus olla perillä siitä missä mennään. Nykysysteemissä pienet puolueet jäävät suurten jalkoihin. Aikanaan Arsenal lamakonkurssien salkunhoitajana herätti paljon kysymyksiä toimien oikeudenmukaisuudesta.  Minusta oli silloin hyvä ratkaisu, että sille perustettiin parlamentaarinen valvontaelin. Koin tämän elimen hyvänä omissa tehtävissäni, vaikka en ehtinyt juurikaan yhteistyötä tehdä sattuneista syistä.

Hallintoneuvostoja ei siis mielestäni enää tarvita. Mutta poliittista keskustelua valtion omistajuudesta, strategioiden toteutuksen valvonnasta ja toiminnan pelisäännöistä tarvitaan. Tätä ulottuvuutta pitää vaalia ja etsiä sille oikea paikka ja tapa toimia.

11.09.2009. 12:23

Terveydenhuoltouudistus

Katselin presidentti Obaman puheen kongressille kun hän esitteli terveydenhuoltouudistustaan. Hän ei aio nyt hyväksyä status quo-ratkaisua. Siis uudistuksen vesittämistä vastustajien vaatimuksesta. "Not this time."

Mutta miten ihmeessä suomalainen hyvä julkinen terveydenhuolto tuli romutetuksi, vaikka sitä ei kukaan ole ainakaan julkisesti edes vastustanut? Kilpailuttaminen, ulkoistaminen ja yksityistäminen on saastuttanut julkisen terveydenhuollon. Sen huomaa katsomalla pelkästään tilastoja. Julkisen vastuu yksityisen rahoittamisesta on kasvanut ripeästi Sairausvakuutuksen korvauksista - noin neljä miljardia euroa - yksityisiä sairaanhoitokorvauksia oli 1,7 miljardia ja työterveyden puoli miljardia. Valtion osuus on karkeasti ottaen noin kolmannes, työnantajien kolmannes ja vakuutettujen kolmannes.

Porvareiden keskeinen argumentti on ollut, ettei sillä ole merkitystä kuka hoidon järjestää. Olennaista on, että hoito järjestetään. Näin peitetään ovelasti kysymys siitä, kuka maksaa. Veronmaksajan on aiheellista kysyä onko järkeä maksaa kolminkertaista terveydenhuoltoa, joka kaikkien tutkimusten mukaan näyttää vielä toimivan nurinkurisesti. Ne, jotka eniten tarvitsisivat hoitoa, saavat sitä vähiten. Järjestelmämme hoitaa siis hyvin terveitä mutta huonosti sairaita. Terveyserojen kasvu on yhtä huolestuttavaa kuin tuloerojen kasvu, itse asiassa vielä vakavampaa.

Ruotsinkielisellä kanavallamme oli aiheesta hyvin ajankohtainen juttu. Vanhustenhuollon kilpailutuksen tuloksena dementikkoja siirrettiin Raaseporissa Meltolasta toiseen hoitokotiin. Vanhusten tarvitsemia sänkyjä (aika olennainen tarvekalu ihmiselle) ei oltu otettu huomioon. Aluksi oli tarkoitus, että omaiset hankkisivat sängyt mutta onneksi perusturvajohtaja käytti järkeään ja hankki tarvittavat 50 sänkyä. En tiedä kuka viime kädessä maksaa laskun, kilpailun voittanut hoitokoti vai Raaseporin kunta. Mutta vain niille, jotka muuttivat heti. Sairaalasänky maksaa enemmän kuin tavallinen sänky ja pelkkä ajatuskin, ettei se kuulu hoidon järjestämiseen, tuntuu oudolta. Mutta miksi näin? Kyse on hankintalainsäädännöstä, joka edellyttää  halvimman tarjouksen valitsemista. Hinta on määrävin tekijä, laatu painaa vähän.

Mutta miksi vanhustenhuollon yhteydessä edes puhutaan hankintalaista? Ensinnäkin hankintalaki on järkevä huonekalujen hankinnassa (Voutilaista vain huomautettiin), se siis sopii tavaroiden kilpailuttamiseen. Palvelujen kilpailuttamiseen se sopii huonosti koska sitä ei ole valmiteltu palveluita käyttävien tai hankkivien tarpeista. Meillä myös hankintalainsäädäntö on ulotettu koskemaan julkisten palvelujen kenttää - mikä on ollut oma poliittinen ratkaisumme. EU:ta ei siis kannata syyttää. Kaiken huipuksi yksittäisillä kunnilla on vähän asiantuntemusta tehdä kunnollisia ehtoja kilpailutukselle. Hinta tulee siis kovin helposti ratkaisevaksi. Kokemuksen kilpailutuksesta ovat aika huonot. Kalliiksi on tullut, vaikka halvemmaksi piti tulla. Raaseporin tapauksessa vanhukset seilaavat viiden vuoden välein halvimpaan paikkaan. Dementikolle tuttu ympäristö ja toistuvat rutiinit on laatua ja hyvää hoitoa.

Rahavirrat selittävät myös häpeällistä vanhusten kohtelua. Hoitotakuun myötä tulleet lisärahat terveydenhuoltoon ovat vahvistaneet entisestään erikoissairaanhoitoa.  Mielenterveystyö, vanhustenhuolto ja ennaltaehkäisevä työ on saanut rippeet rahanjakajien pöydältä. Vanhuutta kun ei voida leikkauksella parantaa eikä mieltä korjata proteesilla.

Terveydenhuollon henkilöstön uupumisen ja sairauspoissaolojen eräs syy on se, ettei voi vaikuttaa omaan työhönsä ja että joka päivä joutuu eettiseen ristiriitaan hyvän hoidon kanssa. Resursseja terveydenhuollossa on.  Miksi niitä ei riitä, että pääsisi autettuna vessaan tai silloin tällöin ulkoilemaan? Hyvän perushoidon arvon palauttaminen on myös johtamiskysymys. 

Ikävä kyllä myös me veronmaksajat vaadimme, että paperit ovat kunnossa sen sijaan, että antaisimme tarvittavat minuutit paremmalle hoidolle. Vanhuuden ja arvokkaan kuoleman kohtaaminen eivät ole helppoja asioita. Eutanasiasta pitää uskaltaa keskustella jos se on vanhuksen oma toive. Silti hyvää kuolemaa tärkeämpi on hyvän elämän turvaaminen.

10.09.2009. 09:09