Perhesyyt

Paula Lehtomäki ei asettunut  Keskustan puheenjohtajaehdokkaaksi perhesyistä. Ymmärrän oikein hyvin. Pienet pojat ovat pieniä vain hetken enkä usko edes ministerin tehtävien olevan helppo yhdistää äitinä olemiseen. Sitäpaitsi myös teini-ikäiset lapset tarvitsevat vanhempiaan ja ovat yhtä rakkaita äideilleen. Emotionaalisesti tyydyttävää äitiyttä ei voi ulkoistaa. Uskon poliittisen kulttuurin muuttuvan ja arvostavan tulevaisuudessa eri ikäisten ihmisten, naisten ja miesten osaamista ja ymmärtävän myös perhe-elämän vaatimukset paremmin. Hyvä yhteisten asioiden hoitaja pitää hyvää huolta myös läheisistään.Tämän kaiken sanon feministinä.

Omat lapseni olivat 3- ja 5-vuotiaat kun minusta tuli toinen valtionvarainministeri Paavo Lipposen ensimmäisessä hallituksessa. Arvelin voivani yhdistää perhe-elämän ja työn sillä silloisen puolisoni kanssa jaoimme niin kotityöt kuin vanhemmuuden mielellämme  ja uskoakseni tuimme toinen toisiamme työurallakin. Elimme tovin myös kolmen sukupolven elämää kun MS-tautia sairastava äitini asui kanssamme isäni kuoleman jälkeen. Vaikka hän ei voinut auttaa monissa käytännön töissä, satujen lukemisessa ja läsnöolossa hänen panoksensa oli korvaamaton. Lapsillani oli myös aivan erinomainen päivähoitopaikka. Mutta silti päivistä tuli kuluttavan intensiivisiä.

Jälikäteen muistan tietenkin vain hauskoja sattumuksia. Väärin päin puetun puseron budjettineuvotteluissa, puoliksi syödyn voileivän rippeet olkapäällä ja sen kuinka halkaisin hameeni. Olin hakenut lapset tarhasta, minulla oli raskas työsalkku, ruokaostokset  -ja talon hissi toimintakyvytön. Tietenkin asuimme ylimmässä kerroksessa ja tietenkin uhmaikäinen huusi ja potki. Jollain raivolla raahasin kainaloissa lapset ja tavarat kotiin mutta harppoessa hameen takasauma ratkesi.

Muistan kaikki tarhan joulujuhlat ja kevätretket. Päiväkirjoissani on erilaisten poliittisten kommenttien välissä muistutukisa uusien kurahousujen ostamisesta tai lasten viisauksista. Olisinpa kirjoittanut niitä enemmänkin muistiin!

Mutta. Pahinta oli yllättävät muutokset ja pitkiksi venyneet neuvottelut. Tuntui kurjalta sanoa niin monille ei. Vielä kurjemmalta tuntui kun sai haukut siitä, että halusi mennä panemaan lapset nukkumaan. Työmatkoilla oli aina kova ikävä töpsöttävien askelien ääniä ja kainaloon käpertyvää juuri minua suuresti rakastavaa pientä ihmistä. Miten valtavilta menetyksiltä tuntui jos ei ollut kuullut päivän uutisia lapsilta itseltään tai kokenut uuden asian oppimisen iloja. Ei se ole sama jos muut kertovat.

Silti olen varma, että tein työni hyvin ja uskon selvinneeni myös äitinä olemisesta kohtuullisesti. Mitään tarkeätä en laiminlyönyt, ehdin lukea paperit, kirjoittamaan puheeni ja lukemaan postini. Mutta kaikenlaisten verkostojen ylläpitäminen jäi. Siitä kyllä piti maksaa lasku. Pienet ilkeät puheet muistuttivat, ettei Helsingin asiat enää minua kiinnostaneet (minulla oli niitäkin luottamustehtäviä), että olen vaikeasti lähestyttävä enkä tervehdi tai ei ole riittävästi eduskuntaryhmässä kavereita. Olihan se totta, että jotakin olin jättänyt tervehtimättä. Kun nukkuu pätkittäisiä yöunia, on tuhat asiaa mielessä ja kun ajattelee lapsiaan ja tekemättömiä töitään, voi menettää kykynsä huomioida ympäristöään ja kanssaihmisiään silloin tällöin. Niinpä ei ollut ystäviä juurikaan hädän hetkellä. Mutta entäs sitten?

Kannattaa muistaa, että Sari Sarkomaa on edelleen kansanedustaja ja Paula Lehtomäki edelleen ympäristöministeri. He ovat kumpikin edelleen työssä käyviä perheen äitejä. Mutta sen valinnan he ovat tehneet, että haluavat pitää ajankäytön jossain hallinnassa. Tehtävä lisää on poissa päivästä jossain muualla. Ne, jotka repivat eri puolille eivät tunne armoa ja jos on kiltti, on parasta olla ryhtymättä liian kovaan menoon. Hyvä Paula!

18.01.2010. 15:09

Filosofiakahvilan oivalluksia

Vuosi on ennättänyt vaihtua. Viime viikolla olin Iisalmessa aivan erinomaisessa tilaisuudessa, jossa pahasta pakkasesta huolimatta väki halusi ymmärtää finanssikriisin syitä ja ennen muuta olla tekemässä muutosta. Tänään puolestaan kävin Turussa/ i Åbo. Kyseessä oli filosofiakahvilan istunto på svenska.

Otsikkoni oli Demokratia ja media. Väittämäni on, että toimivassa demokratiassa yhteiskunnallisen keskustelun laadun merkitys on aivan olennainen. Mielenkiintoiset kysymykset saivat minut yhdenäkin oivaltamaan miten ja miksi julkinen tila täyttyy yhdentekevistä tai megafoniefektin (termi Risto Uimosen, minulla äänekäs media) melusta.

Aiemmin nimittäin olen ollut sitä mieltä, että kun poliittisen systeemin sisällä ei keskustella - jaetaan informaatiota sitäkin enemmän- tyhjästä on paha nyhjäistä argumentteja julkiseen keskusteluun ja siksi tila täyttyy jostain muusta. Mutta nyt ryhdyin vakavasti pohtimaan sitäkin mahdollisuutta, että keskustelua ei ole siksi, että se on a) aikaa vievää, b) työlästä ja älyllistä ponnistelua vaativaa ja c) riskialtista. Että rahamarkkinoiden "se pelaa, joka ei pelkää"-meno on saastuttanut politiikankin. Tärkeintä on, että luodaan vaikutelma, että tiedetään mitä vaikkapa EU:ssa on menossa tai mitä meillä.Ja, että niin kauan pärjätään kun äänestäjät uskovat. Meillä on siis ollut uskomustalous (sitähän rahatalous on) mutta myös uskomusdemokratia.

Nyt ihan oikein vaaditaan rauhallisuutta rahan liikkeille, jotta finanssimaailman spekulaatiovirheet eivät toistuisi. Hitaampi elämäntyyli on in ja samaa pätee myös politiikkaan ja mediaan. Sadasosasekuntidemokratia on tullut tiensä päähän. Itse asiassa joka päivä ei tarvitse olla uusia avauksia eikä heti seuraavassa käänteessä tarvitse ampua alas jonkun toisen esittämää.. Yön yli nukkumista pilkättiin mutta siinäpä vasta viisauden siemen. Kun ehditään keskustella ja ottaa selvää asioista, myös argumentit ja niitten kriittinen tarkastalu tulee kehiin. Asioiden tulvasta seuloutuvat esille tärkeimmät ja poliittisesti olennaisimmat.

Hiljainen demokratia ei siis välttämättä johdu median alati peilaavasta tutkasta, joka etsii virheitä, vuotoja, skandaaleja tms. vaan yksinkertaisesti siitä, ettei politiikan piirissä tiedetä mistä päätetään, miksi päätetään ja mihin kohtaan päätöksentekoprosessia päätökset osuvat puhumattakaan mitä vaikutuksia päätöksillä ollaan hakemassa. Ja kun näin on, ei voi tsempata minkään asian puolesta, voi vain hallinnoida ja koordinoida. Ei altistu myöskään kriiseille kun mitään ei ole koskaan pelissä ja jos onkin, vain virtuaalitodellisuudessa tai siis uskomusdemokratiassa..

No, tässähän politiiikka on täysin yhdentekeväa. Ihmiset toki ovat äänestäneet jo jaloillaan mutta minä hullu olen halunnut uskoa, että on kyse ideologioista, maailman parantamisesta,, yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden edistämisestä ja ties mistä. Silti tarvitsen uskoa mutta en uskomusdemokratiaa. Tarvitsen uskoa toimia reaalimaailmassa, - oikeassa elämässä, oikeassa maailmassa- , jossa politiikan ala on koko inhimillisen kirjo: loasta ja liasta, ahdistuksesta ja ongelmista punottuja  toivon säikeitä elämänhallinnan tavoittelussa. Kamppailu uskomusdemokratiassa ei tuo mustelmia eikä haavoja ja siksi houkuttaa enemmän ja on sisäsiistiä..

18.01.2010. 00:12

Matti ja Huitsin Nevada

Pääministeri Matti Vanhanen on ilmoittanut, ettei hän asetu seuraavassa puoluekokouksessa puolueensa puheenjohtajaehdokkaaksi. Nyt on siis puheenjohtajakilvoittelun aika. Julkisuudessa on mainittu liuta istuvia kansanedustajia, jotka voisivat olla sopivia ehdokkaita. Ilman muuta mutta - ulkopuolisena-  toivon myös, että normaali yhteiskunnallinen liikkuvuus voisi toteutua, Onhan keskusta puolueena ketterämpi muuttamaan poliittista kulttuuria kun kokous on suuri ja vaikeammin juntattava. Ja se voisi tehdä palveluksen samalla muillekin.

Tieteen, taiteen, talouden ja politiikan välinen liikkuvuus olisi hyvin toivottavaa. Politiikan sisäsiittoisuus olisi syytä purkaa. Olen sitäpaitsi ollut jo aiemmin sitä mieltä, että Anneli Jäätteenmäki ja Eeva Kuuskoski olisivat erinomaisia ehdokkaita pääministeriksi, miksei myös puheenjohtajia. Samoin Jorma Ollilla olisi erinomaisen kiinnostava presidenttiehdokas - tosin itse olen äänestänyt vaaleissa aina naista yhtä poikkeusta lukuunottamatta.

Matti Vanhasen kykyyn hoitaa pääministerin tehtäviä ilmoitus ei vaikuta mitenkään. Ei ole myöskään mitään estettä, että hän jatkaisi pääministerinä Keskustan puoluekokouksen jälkeen. Voi kuitenkin olla, että puolueen sisäiset syyt, vaalistrategiat yms. vaikuttavat siihen, että pääministeri vaihtuu ennen seuraavia eduskuntavaaleja. Eduskuntavaaleista ei pidä tehtä pääministerivaaleja eikä nähdä, että presidentin suora vaalitapa jollakin tavalla edellyttäisi kansan vallalta huutoäänestystä pääministeriydestä. Eduskuntavaaleissa päätetään politiikan suunnasta ja niistä ketkä siitä päättävät.

Menettely menee perustuslain mukaan. Pääministerin on pyydettävä eroa, eduskuntaryhmät neuvottelevat hallituspohjasta, salkujaosta ja ohjelmasta,ja eduskunta äänestää luottamuksesta. Pääministeriä ei valita Keskustan puoluekokouksessa, vaan eduskuntaryhmien välisissä neuvotteluissa ja hän tarvitsee hallituskumppaneittensa luottamuksen.

Pääministeri Anneli Jäätteenmäki menetti luottamuksensa kun toinen hallituskumppani - siis sosialidemokraatit - eivät enää Jäätteenmäkeen luottaneet. Keskustan puolueväeltä ei kysytty eikä olisi pitänyt kysyäkään.

Perustuslaki ei tunne puolueita mutta tuntee kyllä eduskuntaryhmät. Kun puolueet yleisesti ja jotkut aivan erityisesti  ovat muuttuneet pelkiksi vaaliorganisaatioiksi ja menettäneet yhteytensä kansalaisyhteiskuntaan, politiikan sisällöksi on tullut valtion asioiden hoitaminen. Kuitenkin eduskuntaryhmille ja niitten kansanedustajille kuuluu lainsäädäntövalta, valtion tuloista ja menoista päättäminen ja hallitusvallan valvonta. Siihen juuri kansanedustajat ovat kansalta luottamuksen saaneet.

Poliittisten puolueiden pitäisi nähdä pidemmälle ja laajemmalle. Niitten tehtävä olisi nostaa esille linjauksia, vaihtoehtoisia kehityskulkuja ja ajatella suuria. Mutta ei nyt sentään! Sama kvartaalitalouden aikakäsitys piinaa myös poliittisia puolueita - ja siksi luottamus onkin alamaissa. Ja eduskuntaryhmät näyttävät suostuvan olemaan poliittisten puolueiden postikonttoreita. Kansanedustajaparat juoksevat kieli vyö alla siellä ja täällä ja harrastavat kaikenlaista eivätkä kiireiltään ehdi ottaa itselleen kuuluvaa valtaa.

Politiikka kehii siis kiihtyvällä  keskipakoisvoimalla sisään päin ja lennättää voimavaroja ja kykyjä hutisin nevadaan. Ongelma on siis olemassa mutta ongelman nimi ei ole pääministerin liian vahva asema. Jos Matti Vanhanen on ollut liian vahva henkilönä tai edustaessaan pääministerinä hallitusta, kyse on ollut hänen kyvyistään ja taidoistaan. Tai hallituskumppaniensa lepsuudesta. Totuus lienee jossain välissä. Ja mitä kansainväliseen yhteistyöhön  tulee, siinä nyt ei ole mitään eriseuraisuutta ollutkaan. Ja eduskunta päättää Afganistaninkin joukoista.

29.12.2009. 12:35

Ihan vaan rauhallisesti

Muutama huomio edelleen jatkuvaan valtiosääntökeskusteluun, jota nyt myös Paavo Lipponen  vauhditti.

Keskustelua ei tule käydä Tarja Halosesta tai Matti Vanhasesta, vaan presidentin valtaoikeuksista suhteessa parlamentarismiin. Tästä syystä keskustelu ei voi loukata henkilöitä eikä se voi olla epäkunnioittavaa. Kun nyt suuntaamme valokiilan keskeisten valioelinten välisiin suhteisiin, monet muut vallankäyttöön keskeisesti liittyvät asiat jäävät pimentoon.  Demokratioissa vallankäyttöä ei ole vain lainsäädäntövalta, tuomiovalta tai hallitusvalta. Valtaa on mitkä asiat tulevat tärkeiksi ja miten niistä puhutaan. Jälkimmäisessä olisi valtaa käytössä vaikka kuinka paljon, kun vain löytyisi ottajansa.

Esimerkiksi perusturvan tason nostaminen ei ole vielä noussut tärkeäksi, vaikka se on tärkein yksittäinen syy köyhyyden lisääntymiseen Suomessa. Asioilla on myös globaali-lokaali-ulottuvuutensa. Mitä presidentti teki ulkopoliittisilla valtaoikeuksillaan Kööpenhaminassa?  Vain johtajuudella olisi ilmeisesti voinut jotain tehdä, mutta sellaista ei kenelläkään ollut. Vaikka Kööpenhaminassa epäonnistuttiin sitovan ilmaston muutosta ehkäisevän sopimuksen aikaansaamiseksi, me voimme jokainen vähentää hiilijalanjälkeämme. Olisi hieno nähdä miten eri tahot, vaikkapa presidentti-instituutio tai eduskunta tekevät sen omalta osaltaan.

Valtioneuvosto ei ole tehnyt mitään yksipuolista tulkintailmoitusta eduskunnalle kuten vaikkapa HS:n Junkkari kirjoituksessaan väittää tai poliittinen oppositio eduskunnassa. Perustuslakia voi tulkita vain perustuslakivaliokunta. Tulkinnat eivät ole mitenkään uusia. Kaikki EU-asiat, mukaanlukien ulko-ja turvallisuuspolitiikka kuuluvat valtioneuvostolle. Muu retorinen kuorrutus on propagandaa, joka toki kuuluu politiikkaankin.

Viime vuosisadan alun puolipresidentillinen järjestelmämme on käytäntöjen myötä parlamentarisoitunut  kaiken aikaa. Kehitys alkoi 1930-luvulla, jatkui myös Urho Kekkosen kaudella ja tietysti 1990-luvulla jo myös valtiosäännön  muututtua. Näin tulee tapahtumaan myös jatkossa. Ja vain siitä yksinkertaisesta syystä, että monimutkaistuvassa maailmassamme perinteiset sisä-ja ulkopolitiikan rajat lomittuvat edelleen ja että parlamentarismi vahvistuu siksi, että toimimme kansainvälisissä yhteisöissä.

Presidentti antaa hallituksen esitykset eduskunnalle ja vahvistaa lait. Tämä valtaoikeus on käytäntöjen myötä muodollistunut.  Ylipäällikkyys on ollut K.J. Stählbergin ajoista asti seremoniaalinen.  Nimitysvaltaa presidentillä vallan kolmijako-opin mukaan ilman muuta pitääkin olla kuten minusta myös armahdusoikeus. Ulko-ja turvallisuuspolitiikassa on aivan selvää, että presidentin tulee tehdä päätökset asianomaisen ministerin esittelystä. Yhteistoimintaa pitää kaikin tavoin edistää, jotta presidentti voisi olla tosiasiallisesti arvojohtaja. Tämähän tarkoittaa, että presidentin pitäisi nostaa esille kysymyksiä, jotka eivät hallinnon normaalin menettelyn kautta nouse keskusteltaviksi. Nykyajan valtaa on juuri se, että voi vaikuttaa keskusteltaviin ja tärkeäksi nouseviin kysymyksiin.

Kannatan kansalaisten suoria vaikutusmahdollisuuksia. Niitä eivät ole vain vaaleissa äänestäminen, vaan myös muut osallistumisen mahdollisuudet.  On kuitenkin kovin kummalista, että julkisuudessa jotenkin esitetään presidentti kansanvaltaisempana kuin eduskunnan luottamuksella toimiva hallitus. Eduskuntavaaleissahan äänestetään juuri siitä mitkä puolueet saavat hallitusvallan ja ketkä kansanedustajina lainsäädäntövallan. Hallitus on muodostettu vaalituloksen pohjalta. Vaalirahasotku on toinen asia.

Presidentti äänestetään valtion  päämieheksi/naiseksi.  Tämä tehtävä tuo paljon velvotteita niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Meillä ei ole koskaan ollut amerikkalaista mallia eikä edes ranskalaista. Amerikkalaisilla ei ole pääministeriä, Ranskassa presidentti on vahva toimija mikäli hänen puolueellaan on  enemmistö sikäläisessä eduskunnassa, heikko jos puolestaan ei ole parlamentaarista voimaa.

Olen todella huolissani ja suorastaan ahdistunut kun niin helposti voidaan väittää meillä olevan pääministerin diktatuuri ja että siksi on hyvä jakaa valtaa presidentin ja eduskunnan kesken. Etenkin kun tämän puheenvuoron käyttäjä on puolueeni entinen puheenjohtaja.

Kehysbudjetointi, määrävähemmistösäädösten purku (jotta hallitus voi hallita eduskunnan enemmistön turvin), vahva pääministeriys (hallituksen sisäisen keskustelun kuihduttaminen ja eduskuntaryhmien aseman muodollistaminen) ja monet muut ovat olleet oman puolueeni keskeisiä aikaansaannoksia Valta ja/tai sen puute on siis turmellut.

20.12.2009. 13:04

Vieritetään syy jollekulle muulle

Siuntion uusi kunnanvaltuusto ja erityisesti kunnanhallitus on aloittanut uuden ajan Siuntiossa. Pitkin vuotta on voinut lukea Kirkkonummen Sanomista vanhan vallan painolastista ja uudesta tavasta tehdä kunnallispolitiikkaa. Uutta on tosiaan ollut paljon.

Keskeiset viranhaltijat ovat lähteneet, kunnanhallituksen puheenjohtaja on hankkinut itselleen työhuoneen kunnantalolta, edelliselle kunnanhallitukselle ei ole myönnetty tili- ja vastuuvapautta talouden tasapainottamissuunnitelman osalta, kunnanhallituksen kokoukset kestävät tuntikausia, katse on tiukasti peruutuspeilissä ja kaikenlaisia konsulttiselvityksiä hankitaan.  Ainakin lehtiä lukemalla on tullut siihen tulokseen, ettei uusi aika  lainkaan ole osannut hyödyntää jo tehtyä työtä, oppia hyvistä käytännöistä saati ymmärtänyt vallan mukanaan tuomaa vastuuta. Sitähän se ei ole, että aina jätetään eriävä mielipide oman selustan turvaamiseksi tai ettei uskalleta päättää, vaan tilataan aina uusia selvityksiä. Aika nopeasti näin saa aikaiseksi huonon ilmapiirin. Silloin asiat mutkistuvat entisestään.

***

Viime maanantaina uusi aika sitten tuli jonkinlaiseen taitekohtaan kun äärettömän poikkeuksellinen kunnanhallitukseen kohdistuva epäluottamus johti sen erottamista valmistelevan valiokunnan asettamiseen. Lehtien perusteella kokoomuslaiset katsovat tämän olevan epäluottamus kuntalaisille. Mutta eihän siitä mihinkään pääse, että kyseessä on epäluottamus kunnanhallitukselle ja että sen on esittänyt kuntalaisten itsehallintoa edustavan valtuuston 16 jäsentä. Kuntalaisetko tässä nyt ovat napit vastakkain, vai olisiko sittenkin kuntapäättäjät?

Sekavaksi tilanteen tekee se, että kyseessä on kaksi erillistä asiaa. On kyse luottamuksesta kunnanhallituksen kykyyn johtaa kunnallipoliittista valmistelua Siuntiossa. Mutta on myös kyse Siuntion kunnan taloudesta.

***

Talouden osalta tilanne on selkeä. Siuntiolaisilla on veronmaksukykyä. Tästä syystä vuosikate - kunnan juoksevien menojen ja tulojen erotus, joka on käytettävissä investointeihin - on ollut vuodesta 1999 alkaen positiivinen. Kunnan talous on kuitenkin alijäämäinen koska lainanhoitokulut ovat painaneet tuloksen miinukselle. Kunta on rahoittanut lainalla suurert investoinnit, joilla palvelujärjestelmä on pidetty toimintakykyisenä. Suomeksi sanottuna kyse on ollut yläkoulun rakentamisesta, terveyskeskuksen saneeraamisesta, vanhustenhuollon ja lasten päivähoidon palvelurakentamisesta jne.

Kuntalaki edellyttää, että talousarvioon otetaan kaikki kunnan tiedossa olevat menot ja tulot. Samoin se edellyttää suunnitelman tekemistä alijäämän kattamiseksi. Jälkimmäisessä Siuntiossa ei ole onnistuttu.

Kun kuntalaki edellyttää myös palvelujen järjestämistä, tämä tarkoittaa, ettei toimintoja supistamalla ole voitu kattaa alijäämää. Niin laihdutettu kunnan hallinto ja palvelurakenne on,  Lehtiä lukemalla on voinut havaita, että merkittävin säästökohde on 550 vuotiaan Siuntion historiikki. Sitävastoin aikaisemmin on lähdetty aktiivisesta elinkeino- ja maankäyttöpolitiikasta. Kunnanhallitus, jonka puheenjohtaja olin, teki vuonna 2007 tältä pohjalta tasapainotussuunnitelman.

Maailma kuitenkin muuttui, Suunnitelma ei toteutunut emmekä mekään ole saaneet  tältä osin tili- ja vastuuvapautta. Vuoden 2008 tilinpäätöksestä se on myönnetty mutta toteutumattoman suunnitelman osalta ei. Kunnan tilinpäätös osoitti 18 000 euron alijäämää, josta kovin monessa kunnassa olisi pistetty pystyyn juhlat. Niin suuria alijäämiä kunnat ovat tehneet.

Laiha lohtu on se, etten usko kovinkaan monen kunnan pystyvän näin epävarmassa tilanteessa - etenkin jos kunta kasvaa ja palvelutarpeet sen mukana - kuntalain edellyttämän tasapainotussuunnitelman tekoon. Suunnitelma on toki ohjeellinen ja lähinnä poliittisesti sitova mutta silti kuntalaissa mainittu. Nyt tämä sama asia on mainittu myös uuden kunnanhallituksen synniksi. Sen sijaan, että myönnettäisiin tosiasisat ja tehtäisiin tarvittavat päätökset, on jälleen tilattu uusi selvitys - nyt  Audiatorilta.

Kunnalla on siis kumulatiivista alijäämää eikä järkeviä mahdollisuuksia kattaa sitä  - ellei tunnusteta, että pienenä kuntana olemme niin haavoittuvaisia, että on haettava kuntayhteistyötä. Sitä itse asiassa tarkastuslautakuntakin on ajanut takaa. Sosialidemokraatit ovat tehneet kuntaliitosneuvottelujen käynnistämisestä aloitteen 2006 ja kuntalaisten neuvon kysymiseksi aloitteen 2008. Mutta valtuuston enemmistön tahto on ollut toinen. Niinpä minunkin - edellisen kunnanhallituksen puheenjohtajana-  on kunnioitettava valtuuston tahtoa, vaikka talouden tosiasiat ovat puhuneet toista..

Silti valmistelimme selvityksen kuntaliitosvaihtoehdoista, eduista ja haitoista ja teimme asiasta kuntakyselyn. Kunnanvaltuustolla olisi ollut mahdollisuus ratkaista asia joko käynnistämällä kuntaliitosneuvottelut tai pysyä itsenäisenä, mikä merkitsee huomattavaa kuntaverorasitusta. Pahinta on jatkaa selvittelyä ja lykätä asian ratkaisua.

Uusi kunnanhallitus halusi kuitenkin taas aloittaa alusta. Niinpä Siuntiossa ollaan täsmälleen samassa tilanteessa kuin kaksi vuotta sitten. Ongelma vain on, että kuntien yhdistämisavustukset mahdollisissa kuntaliitoksissa jäävät näillä näkymin saamatta, joilla investointien aiheuttamat velat suurelti osin olisi voitu saada maksetuksi. Lisäksi on ilmiselvää, etteivät  Kirkkonummen päättäjät ole halukkaita käynnistämään kuntaliitosneuvotteluja, joten olisi järkevää käynnistää ne Lohjan kanssa. Lohjan kanssa järjestämme myös sosiaali- ja terveyspalvelut. Ja jos enemmistö valtuustossa on toista mieltä, sitten jatketaan itsenäisenä ja lopetetaan tarkastuslautakunnan kautta paineen luominen ja eletään velkojen  kanssa. Kunta ei niitten vuoksi konkurssiin mene.

***

Hankalinta on kuitenkin rakentaa luottamus ja yhteistyön henki. Muutamassa kuukaudessa  se on saatu tärviölle, josta epäluottamus on nyt osoituksena. Vaikka kunnanhallituksen voi vaihtaa, valtuustoa ei voi. Jokaisen kuntapäättäjän pitäisi oivaltaa se, että kunnallistoiminta on aina erilaisten käsitysten yhteensovittamista.Vahvoja mielipiteitä saa olla ja näkemyksiä myös, sillä muuten ei ole mitä sovittaa yhteen. Päätöksiä on kuitenkin kyettävä tekemään, on oltava taitoa tehdä yhteistyötä ja rohkeutta seisoa niitten takana. Syyn vierittäminen aina toisten niskoille onnistuu huonosti pienessä kunnassa, jossa ei ole kovin montaa ehdokasta syylliseksi. Siksi kriisi voi syntyä äkkiä - ja tulla syyn vierittäjille yllätyksenä. On hyvä, että kuntapäättäjät vaihtuvat mutta on myös hyvä muistaa, että paras yhdistelmä syntyy uusien ja kokeneitten voimien yhdistämisestä, kritiikin sietämisestä ja siitä oppimisesta.

17.12.2009. 11:46