Helsingin Eiffel ja G-into

Kaarin Taipale on toimittanut Guggenheim-pamfletin, joka tulee ulos piakkoin. Olen kirjoittanut siihen artikkelin siitä miten päättäjät saadaan suosiolliseksi ts. jymäytetyiksi. Suuret hankkeet  - kuten Guggenheim-museo- ovat siitä kummallisia, etteivät ne koskaan ole pois mistään eikä keneltäkään. Mutta sitävastoin pienet hankkeet ovat aina.

Kun Suomi oli 1990-luvun lamassa, käynnistettiin kansainvälisesti kiinnostava taidemuseohanke, Kiasma. Rakentajille piti saada töitä ja Helsingin näkyvyyttä. Eikö tätä mahdollisuutta pitäisi kehittää ja huolehtia, että sillä olisi taloudellisia resursseja kiinnostaviin näyttelyihin?

Musiikkitaloakin perusteltiin sillä, että tarvitaan kansainvälisesti korkeatasoinen ja akustisesti toimiva musiikkitalo. Eikö olisi järkevää huolehtia, että musiikkitalo on täysimittaisessa käytössä, että se olisi avoin tulla ja mennä ja siellä olisi myös maksuttomia konsertteja?

Suomi brändääjä Alexander Stubbin mielestä Suomesta/Helsingistä puuttuu Eiffel-tornin kaltainen nähtävyys, jollaiseksi hän arvelee Guggenheim-museota.

Mutta meillä on jo se Eiffel-tornin kaltainen nähtävyys. Stadion funkistyylisenä rakennuksena on kerrassaan ainutlaatuinen. Rahaa sen kunnostamiseen ei vain löydy. Helsingin horisontissa se on kohonnut jo ihmisen iän komeana kohti taivasta: valkoisena, selkeänä ja ylpeänä. Se on  jotakin, joka on meidän omaamme.

Turistit muuten tykkäävät kaikesta sellaisesta missä he voivat tavata tavallisia suomalaisia. Tämä on tutkimustulos ja matkailijoiden oma kanta. Enemmän siis tapahtumia ja toimintaa kuin komeita seiniä.

16.01.2012. 11:50